|
TYHJÄ KULHO
ON MONESSA MUKANA
Tyhjä kulho
-tapahtuma järjestetään tänä vuonna lauantaina 10.9. klo 11–14
Tuomiokirkon kryptassa. Tapahtuma järjestetään Suomessa jo yhdeksättä
kertaa. Suomen Tyhjä kulho järjestetään UNICEFin työn tukemiseksi. Tänä
vuonna keräyksen tuotto menee lyhentämättömänä UNICEFin Schools for
Africa -kampanjaan Etiopiassa. Viime vuonna UNICEFille kerättiin noin
8.300 euroa Pakistanin tulvauhrien auttamiseksi.
Tyhjä kulho on ollut osana Helsinki Design Weekin tapahtumia jo
vuodesta 2007. Helsinki Design Week on luovien alojen kansainvälinen
tapahtumaviikko kaupunkilaisille ja designin ammattilaisille. Tänä
vuonna tapahtuma on myös osa Ornamon 100-vuotisjuhlavuoden juhlintaa.
Teollisuustaiteen Liitto Ornamo on muotoilijoiden valtakunnallinen
aatteellinen ja ammatillinen keskusjärjestö. Lisäksi vuosi 2011 on
Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi.
Tyhjä kulho (Empty Bowls) on kansainvälinen tempaus, jolla kerätään
varoja ruoka-apua tarvitseville. Keramiikka- ja lasitaiteilijat
lahjoittavat keittokulhoja ja paikalliset ravintolat ja yritykset
keittoa ja leipää. Lahjoitusta vastaan (minimi 20 €) vierailijat saavat
valita mieleisensä keiton ja kulhon, jonka he saavat mukaansa
muistutukseksi siitä, että maailmassa on paljon tyhjiä kulhoja.
Lisätietoja:
Helena Sarvela:
helena.sarvela@tyhjakulho.fi,
puh. 050 524 9192
Tarja Vilhunen:
tarja.vilhunen@tyhjakulho.fi,
puh. 050 360 1407
Linkkejä:
www.tyhjakulho.fi, www.unicef.fi, www.helsinkidesignweek.com,
www.ornamo.fi
|